tiistai 2. joulukuuta 2014

Ahimsa-periaate ja kokemuksellisen tietoisuuden arvoitus

Pidän uskontoja ja maailmankatsomuksia, jotka pyrkivät noudattamaan ahimsa-periaatetta eettisesti korkeampina, kuin niitä, jotka eivät sitä noudata. Tämä periaate tarkoittaa kärsimyksen tuottamisesta pidättäytymistä, tai koska tavoite on käytännössä mahdotonta saavuttaa, pyrkimystä minimoida kärsimyksen tuottaminen.

Kristinuskon perinteinen tulkinta vuosisatojen takaa, jota useimmat kristityksi julistautuvat edelleen noudattavat, on että "Älä tapa" koskee ainoastaan ihmisen tappamista. Vanha skolastinen, luonnonfilosofinen peruste tälle on se, että kärsimys edellyttää kokemuksellista tietoisuutta, joka on aineeton olio. Aine ei voi tuntea kärsimystä, vain sielu kykenee siihen. Eläimet ovat puhtaasti aineellisia olioita, joilla ei ole sielua, eivätkä ne siksi kärsi, tunne tuskaa. Niitä ei tarvitse sääliä. Nykyihminen voisi havainnollistaa tätä itselleen ajatuskokeella, että voiko simuloitu pelihahmo tietokonepelissä tuntea tuskaa kuollessaan? Perusajatus on että eipä tietenkään. Sama koskee aineellisia eläimiä, joiden katsotaan olevan periaatteessa lähinnä sieluttomia koneita. Skolastinen "elämän kunnioittaminen", esim abortin vastustamisen muodossa, on kapea-alaista, kapean eettistä.

Luonnontieteestä ammentava maailmankatsomus pitää väitettä, että kärsimys edellyttää aineetonta, vain ihmiselle kuuluvaa hypoteettista oliota, sielua, hyvin huonosti perusteltuna. Ihminen niputetaan luonnontieteessä samaan kategoriaan muiden eläinten kanssa. Jos ihminen tuntee tuskaa, silloin kaikki muutkin keskushermoston omaavat eläimet, ehkä ne loputkin, tuntevat jossakin mielessä vastaavanlaista tuskaa kuin ihminen. Tältä pohjalta maailmaa katsova ihminen liittäisi ahimsan piiriin koko eläinkunnan, ehkä jopa kasvikunnan. Tällainen etiikka on luonnontieteellisesti vahvemmalla pohjalla.

Entä sitten koneet ja virtuaaliset olennot? Tämä kysymys on minusta erittäin vaikea. Teddykarhu, jolta pää katkaistaan tuntee tuskaa yhtä vähän kuin kivi, joka särjetään lekalla. Mutta emme voi olla siitä kivestäkään aivan varmoja, jos katselemme maailmaa panpsykistisen maailmankuvan kautta. Jos tietoisuus on maailmankaikkeuden perimmäisen rakenneosa, silloin "kuollut" kivikin on omalla, erilaisella tavallaan tietoinen olio, kuitenkin eri tyyppisesti kuin biologiset rakenteet, eläimet. Emme vain tiedä! Panpsykismi on tieteellisesti perustellumpi näkemys kuin keskiaikainen kristillinen skolastiikka primitiivisimmässä muodossaan. Kristilliset mystikot, kuten esim. Fransikus Assisilainen, kunnioittivat elämää sen kaikissa muodoissaan, myös elottomassa luonnossa. Tunnemme varmaan useimmat Fransikuksen "Aurinkolaulun". Luonnollisesti Fransiskus oli kasvissyöjä, kuten useat muutkin kristilliset mystikot.

Panpsykismin perspektiivistä kaikki maailmankaikkeudessa, erityisesti sen monimutkaisemmat rakenteet, heijastaa Kaikkeuden Tietoisuuden projektiota. Tähän kuuluu jokainen biologinen solu, joka on hyvin monimutkainen laite, mutta myös konetietoisuus, mikä taas elää vasta ensimmäisiä muotojaan.

Kokemuksellinen tietoisuus on minun intuitioni mukaan mahdollista sekä aineellisessa muodossa, rekursiivisinä tiedonkäsittelyn prosesseina, että aineettomassa, tilaan ja aikaan sitoutumattomassa "Implicate order" - muodossaan.

Minä pidän ahimsa-periaatteen noudattamista luonnollisena kehityksenä, joka aina seuraa henkisestä kehityksestä, ennemmin tai myöhemmin. Yritin perustella sitä mahdollisimman laajan logiikan pohjalta, jota pyrin seuraamaan myös omassa "nörttimystikollisessa" kirjallisessa tuotannossani.


1 kommentti:

  1. Äärimmäinen eriarvoisuus on ihmislajin yksi keskeinen piirre. Kristinuskon ihminen-luontokappale -jako varmaankin kumpuaa tästä ihmisen neurobiologisesta ominaisuudesta.

    Kuten vaikkapa se, että jalkapallon MM-kisat tukkivat ihmisen keskinäisiin kanssakäymisiin tarkoitetut mobiiliverkot (soluverkot). Ihmiset arvostivat enemmän Ronaldoa kuin omaa kaveriaan, eikä siitä voi syyttää tekniikkaakaan.

    Tietysti nykyisen kaltainen ihmiskunta ei voisi toimia täysin hajautetusti niin, että kaikki olisivat pelkkiä mystikoita. Tarvitaan rakenteita, vähintään yhteinen kieli. Mutta rakenteet usein konkretisoituvat liiaksi, (koska vain n. 10% ihmisistä kykenee abstraktiin ajatteluun) ja tavoitteet muuttuvat lihaksi, maallisiksi laeiksi. Rakennetaan ns. ihmispyramideja.

    VastaaPoista